top of page
  • Writer's pictureVille Kekäläinen

Miten hyvä dragmeikki syntyy?

Dragmeikki on mittasuhteilla leikkimistä, piirteiden korostamista ja värejä. Uskon, että oma maalaustaustani näkyy myös maskeerauksessa valojen, varjojen ja värien ymmärryksenä. Miten dragmeikki oikein syntyy? Mitä täytyy ottaa huomioon kestävässä ja näyttävässä lavameikissä?

Pohjustus, pigmentti ja pysyvyys. Kolmen P:n hyvä sääntö dragmeikkiin! Esitysmeikkiin minulla menee aikaa noin yksi tunti. Tässä normaalin keikkameikkini rutiinit:


1. KOSTEUTUS

Aloitan meikkaukseen valmistautumisen ajamalla parran ja kosteuttamalla ihon. Ihoni on pintakuiva, joten tähän toimii mainiosti nopeasti imeytyvä, tehokosteuttava Bepanthol. Voide sopii herkkäihoisimmallekin! Annan kosteusvoiteen imeytyä rauhassa, muista kosteuttaa myös silmänympärysiho! Kosteutetulla iholla meikki näyttää kauniimmalta. Levitän kosteutuksen jälkeen iholle myös primerin eli pohjustusvoiteen, joka muodostaa iholle suojaavan ja tasoittavan kerroksen. Tässä vaiheessa on hyvä laittaa myös huulirasvaa!


2. SILMÄT JA KULMAT

Ennen tein tässä vaiheessa pohjustuksen, mutta olen siirtynyt meikkaamaan silmät heti aluksi. Syy tähän on se, että runsaspigmenttisiä luomivärejä levittäessä väriä usein varisee myös poskille. Toinen vaihtoehto olisi tehdä runsaalla puuterilla ns. puuteristopit silmien alle, jolloin varisseen luomivärin voi helposti pyyhkiä naamalta irtopuuterin mukana tuhrimatta pohjaa sen enempää. Itse koen kuitenkin helpommaksi vain pyyhkiä varisseet luomivärit ronskisti suoraan puhtaalta iholta. Pohjustan silmämeikin erittäin peittävällä peitevoiteella. Tähän sopii mainiosti esimerkiksi Joe Blascon peitevoidenapit tai silmämeikkiin tarkoitettu primer! Pohjustus suojaa silmän ihoa ja tuo luomivärien pigmentit paremmin esiin. Puuterimainen luomiväri tarttuu myös tiukemmin rasvaiseen meikkipohjaan, jolloin silmämeikistä tulee kestävämpi! Kun silmämeikki on valmis, jätän ripsien liimauksen hieman myöhemmäksi. Kulmat piirrän vahamaisella kynällä ja kiinnitän ruskealla puuterimaisella kulmavärillä/luomivärillä.


3. POHJA

Meikkivoiteen on hyvä olla esitysmeikissä peittävä ja runsaspigmenttinen. Mainioita peittäviä meikkipohjia mm. Grimasin meikkivoidepuikko tai Makeup Storen meikkivoide. Jos iho joistain kohtaa punoittaa enemmän, saatan peittää niitä vielä Joe Blascon peitevoidenapilla, joka on meikkivoidetta paksumpaa ja peittävämpää. Levitän meikkivoiteen meikkivoidesiveltimellä, jonka jälkeen töpöttelen sen tasaisemmin kiinni ihoon vipalla tai beauty blenderillä.


4. CONTOUR ELI VALOT JA VARJOT

Lavaolosuhteissa kovat valot ja etäisyys yleisöön häivyttävät helposti piirteet, ellei niitä korosta. Varjostan poskipäät tummalla puuterimaisella värillä, joka kiinnittyy hyvin meikkivoiteeseen. Posken varjosta saa elävämmän, kun lisää poskiluun päälle, varjon yläpuolelle myös poskipunaa. Varjostan myös nenän, jotta nenän muoto näkyy selkeämmin katsomoon. Sanon tätä vaihetta karikatyyrimeikin luomiseksi. Piirteet esiin!


5. PUUTEROINTI

Tähän tarkoitukseen käy mainiosti Grimasin transparent-puuteri. Puuteri on väritöntä ja lisää merkittävästi meikin kestoa. Toki se poistaa myös kiillon pois, koska en tahdo kiiltävää ihoa! Taputtelen puuterin koko meikin päälle puuterivipalla ja pyörittelen liiat puuterit isolla puuterisiveltimellä pois. Erityisen tiiviisti taputtelen T-alueen, jotta meikki kiinnittyy varmasti helposti hikoilevalla ja rasvoittuvalle alueelle tiukasti.


6. HUULET

Huulet on hyvä muistaa kosteuttaa, jossa huulipuna levittyy nätimmin eikä jumahda kiinni kuiviin huuliin. Suosikkihuulipunani tällä hetkellä on Nyxin Liquiq Sueden tummanpunaiset sävyt. Ne on helppo levittää ja värit ovat upean kylläisiä! Huulet kannattaa rajata rajauskynällä, niin huulet näyttää skarpimmalta ja väri pysyy rajojen sisässä paremmin.


7. RIPSET

Liimaan ripset usein tässä vaiheessa, joskus jo heti puuteroinnin jälkeen. Levitän Duon ripsiliimaa siveltimen toisella päällä ohuesti ripset tyveen ja odotan n. minuutin, ennenkuin kiinnitän ripsen. Näin liima saa hetken olla tekemisissä ilman kanssa ja kuivua sopivan tahmeaksi, jolloin se kiinnittyy huomattavasti paremmin. Hieman kuivempi ripsiliima ei myöskään ärsytä silmiä läheskään niin paljon! Ripset kiinnitän varovasti siveltimen toista päätä apuna käyttäen ja sillä varovasti painellen.


8. LOPPUSILAUS

Tässä vaiheessa näkee hyvin, onko rajaukset riittävän tummat? Näkyykö luomiväri ripsien takaa? Pitäisikö posken varjojen olla hieman tummemmat verrattaen muuhun meikkiin? Voit hyvin lisäillä tarvittavat jutut, kunnes meikkisi on täydellinen! Kannattaa kurkata meikkiä myös eri valossa, hämärässä se saattaa näyttää ihan erilaiselta. Sitten ei muuta kuin lavalle!










79 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page